Suomi 100 -satelliitti sai omat radiotaajuudet

Suomi 100 -satelliitti on ottanut pienen, mutta tärkeän askeleen eteenpäin kohti avaruusmatkaa: nanosatelliittien radioliikennettä hallinnoiva Kansainvälinen radioamatööriunioni IARU on myöntänyt satelliitille kaksi omaa radiotaajuutta: satelliitti saa viestittää aikanaan taajuudella 437,775 MHz ja lähettää lisäksi tietoa "alaspäin" maa-asemalle taajuudella 2410 MHz.

Samalla satelliitti sai oman radioasematunnuksensa. Suomi 100 -satelliitti tunnetaan nyt myös nimellä 1M60F1D.

Taajuuksien myöntäminen ei ole vielä sama kuin virallinen radioliikennelupa näillä taajuuksilla. Taajuuksien myöntämisen jälkeen onkin nyt alkanyt prosessi Kansainvälisen tietoliikenneunionin ITU:n kanssa lopullisen luvan myöntämiseksi. Suomalaisille satelliiteille tämän luvan hakee Viestintävirasto.

Kyseessä on toinen kerta, kun suomalaissatelliitille haetaan omaa radiolupaa; ensimmäisen sai Aalto-1 viime vuoden maaliskuussa.