Rekkasatelliitti lentää huomenna!

Suomi 100 -satelliitin Avaruusrekan kiertue päättyi noin kuukausi sitten ja matkan aikana yleisön tekemä "rekkasatelliitti" on odottanut sen jälkeen sopivaa aikaa sekä säätilaa stratosfäärilentoaan varten.

Lähetys kiertueen viimeisenä päivänä ei onnistunut, koska tuuli olisi puhaltanut pallon mereen. Kaikki sopivat ajankohdat sen jälkeen ovat myös olleet jossain suhteessa hankalia, kunnes nyt kaikki näyttää hyvältä: tuuli, säätila, Otaniemen maa-asema ja henkilökunta ovat niin sanotusti "go". On toki mahdollista, että sää ei ole ennustetun kaltainen, mutta se on epätodennäköistä.

Olosuhteet yläilmakehässä, stratosfäärissä noin 30 kilometrin korkeudessa, ovat monessa suhteessa kuin avaruudessa, sillä siellä ilmaa on hyvin vähän, taivas on lähes yhtä musta kuin kiertoradalta katsottaessa ja Aurinko porottaa voimakkaasti. Jos satelliitti kestää ja toimii siellä, se toimisi myös oikeasti avaruudessa.

Lentonsa aikana rekkasatelliitti ottaa kuvia ja tekee mittauksia olosuhteista ympärillään. Se myös tallentaa lentonsa reitin, joten sen lentoa voidaan tutkailla jälkikäteen tarkasti.

Satelliitin tekemiseen osallistui 35 Avaruusrekassa käynyttä vierasta ympäri Suomen. Heidän jokaisen nimikirjoitus lentää "satelliitin" mukana "avaruuteen".

Jokaisella pysähdyspaikalla satelliittia tehtiin yksi vaihe eteenpäin, joten alussa rekan sisällä olleen puhdastilan pöydällä olleet osat olivat lopulta kasassa, komealta näyttävän "satelliitin" sisällä. Tehdyissä testeissä laitteet toimivat hyvin ja onkin todennäköistä, että lennon aikanakin se toimii suunnitellusti. Mutta sen tiedämme varmasti vasta lennon jälkeen!

Näillä näkymin "rekkasatelliitti" pääsee matkaan huomenna lauantaina klo 10-11. Lähetys tapahtuu näyttelykeskus WeeGeen pihalta. Lähetystä saa tulla seuraamaan paikan päälle ja lennon jälkeen satelliitti tuodaan WeeGeessä olevaan näyttelyyn esille.