Avaruusrekan kiertue on alkanut erinomaisesti

Suomi 100 -satelliittia ja koko Suomen avaruusalaa esittelevä Avaruusrekka lähti matkaan viime perjantaina ja on tätä kirjoitettaessa ennättänyt Helsingissä vietetyn viikonlopun jälkeen Kotkaan, missä näyttely on avoinna maanantaina 18.9. klo 9-16.

Rekan ovien avauduttua perjantaina Espoon Otaniemessä oli vuorossa ensin rekan ja sen kiertueen puolivirallinen avajaisseremonia, jonka päätteeksi Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen (kuvassa työtä valvoneen Tessa Nikanderin kanssa) teki ensimmäisen työvaiheen Avaruusrekan kiertueella valmistettavan satelliitin tekemisessä: hän kiinnitti satelliitin keskustietokoneen sen piirivelyyn. Kiertueen päättyessä osat ovat (ainakin toivottavasti) kaikki paikallaan ja rekkasatelliitti voidaan lähettää kaasupallolla stratosfääriin – aivan oikeaan avaruusmatkaan ei ole rahaa, vaikka sielläkin satelliitti tulisi varmasti toimeen.

Otaniemessä esillä oli myös oikea, lopulta avaruuteen lähetettävä Suomi 100 -satelliitti, jota ollaan tekemässä parhaillaan Aalto-yliopiston laboratoriossa. Sitä tulikin katsomaan suuri yleisöpaljous, sillä arvion mukaan yli 2000 henkilöä vieraili rekassa sen ensimmäisenä päivänä.

Mukana Otaniemessä oli myös Espoon kaupungin Kulttuurikontti, jonka sisällä pidettiin robottityöpajaa kävijöille ja koululaisryhmille, jotka tulivat käymään Avaruusrekassa.

Viikonloppuna rekka oli avoinna Helsingissä Kansalaistorilla, eli juuri Eduskuntatalon alla. Hieman rauhallisemman (ja ajoittain kaatosateisen) lauantain jälkeen sunnuntaina kävijöitä oli jälleen runsaasti.

Kuvia ja tunnelmia kiertueelta on runsaasti Suomi 100 -satelliitin Facebook -sivulla.