Miltä nanosatelliitti näyttää avaruudessa?

Pienet nanosatelliitit lähetetään avaruuteen yleensä kantoraketeilla oheishyötykuormina, eli kun laukaisun pääasiallisena rahtina ollut satelliitti (tai useampi sellainen) on saatu onnellisesti radalleen, lähetetään cubesatit vasta sitten omille teilleen.

Niinpä niistä ei ole juuri lainkaan valokuvia, joissa ne ovat oikeasta avaruudessa; melkeinpä kaikki valokuvat cubesateista avaruudessa ovatkin siksi kuvankäsittelyllä tehtyjä. Niin myös visualisoinnit Suomi 100 -satelliitista kauniisti Maa takanaan.

On kuitenkin yksi poikkeus. Kansainväliseltä avaruusasemalta, sen japanilaisesta Kibo-moduulista lähetetään aina silloin tällöin satelliitteja ulos avaruuteen. Silloin asemalla olevat astronautit voivat napata satelliiteista kuvia, kun ne kiitävät poispäin asemasta.

Tässä oleva kuva otettiin toissapäivänä, kun Kibosta lähetettiin viimeksi satelliitteja.

Suomi 100 -satelliittia ei laukaista avaruusasemalta, koska se halutaan saada Suomen päältäkin kulkevalle kiertoradalle. Avaruusasema kiertää Maata radalla, joka on kallellaan päiväntasaajaan verrattuna 52°, joten sieltä lähetetyt satelliitit jäädät samankaltaiselle radalle – tosin ne putoavat siltä varsin nopeasti alaspäin.

Jotta nanosatelliitit eivät vaarantaisi avaruusasemaa, ne ponnautetaan myös jousella lentämään nopeasti poispäin asemasta, hieman alaspäin kohti Maata.

Osana kansainvälistä QB50-tutkimushanketta oleva Aalto-2 tullaan lähettämään sen sijaan avaruusasemalta. Jos hyvin käy, se nousee ensin maaliskuussa rahtialuksella avaruusasemalle, mistä kenties parin kuukauden päästä se lähetetään asemalta ulos avaruuteen. Siis lentämään itsekseen avaruudessa.

Alla on muutamia videoita, jotka näyttävät miten satelliitit laukaistaan avaruusasemalta:

Otsikkokuva: JAXA
Videot: ESA