Suomi 100 -satelliitti mukana LUMA-päivillä

Valtakunnalliset LUMA-päivät alkoivat tänään Lahdessa.

Tapahtuma on vuotuinen luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian aineiden opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kohtaamispaikka, missä tapaamisten lisäksi kerrotaan hyvistä opetusmenetelmistä sekä tulevista tekemisistä. Mukaan on tulossa 420 vierasta yli 30 eri maasta.

Yksi näistä on Suomi 100 -satelliitti, varmasti korkeimmalle nouseva Suomi 100 -juhlavuoden hankkeista. Sen vetäjä professori Esa Kallio on mukana LUMA-päivillä kertomassa siitä ja ennen kaikkea kuuntelemassa opettajien toivomuksia satelliitin käyttämiseksi ennen kaikkea avaruuteen liittyvässä opetuksessa.

Suomi 100 -satelliittihankkeeseen liittyy laaja koulutuksellinen ulottuvuus, sillä vuoden 2017 syksyllä Suomea kiertää erityinen Avaruusrekka, joka tulee tekemään pysähdyksiä koulukeskuksissa. Vuoden alusta alkaen on kouluihin saatavissa myös omaan käyttöön Avaruusrekan puuhapaketteja, jotka liittyvät rekassa kerrottaviin asioihin: avaruus ja sen olosuhteet yleisesti, maapallo avaruudessa, avaruussää, avaruustekniikka sekä avaruustoiminnan ja siihen liittyvien alojen Suomelle tulevaisuudessa tarjoamat mahdollisuudet.

Tapahtumaa varten tehty kevyt ennakkotietopaketti on täällä.