Avaruusrekka kiersi taas Suomea

Avaruusrekka on erikoisrakenteinen näyttelyrekka, joka on varustettu jo kaksi kertaa liikkuvaksi avaruusnäyttelyksi. Ensin vuonna 2012 rekka kiersi Suomea esitellen suomalaista avaruusosaamista ja Euroopan avaruusjärjestön ajankohtaisia hankkeita. Sitten vuonna 2014 rekka teki kiertueen Pohjoismaissa esitellen ESAn Rosetta-komeettalentoa.

Syksyllä 2017 rekka kiersi jälleen Suomea, nyt Avaruusmatka 2017 -teemalla Suomi 100 -juhlavuoden sekä Suomi 100 -satelliitin merkeissä.

Kiertue oli laajempi ja pitempi kuin koskaan. Kuukauden aikana Avaruusrekka kävi 23 paikkakunnalla eteläisimmästä Suomesta aina Lappiin saakka.

Avaruurekka on erikoisvarusteltu kiertäviä tilaisuuksia varten tehty rekka-auto, jonka perävaunu laajenee kookkaaksi näyttelytilaksi.

Kiertueen päätyttyä on sen näyttely oli pienin muutoksin esillä Espoossa Näyttelykeskus WeeGeessä marraskuusta 2017 huhtikuun 2018 alkuun saakka. Osia näyttelystä oli mukana myös Aalto in Space -näyttelyssä Dipolissa syys-lokakuussa 2018.

Kiertuetta sekä Avaruusrekan näyttelyä tukivat Suomi 100 -juhlavuosihankkeen lisäksi Espoon kaupunki, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ja Euroopan avaruusjärjestön opetustoimisto ESERO. Mukana kyydissä ovat myös suomalaiset avaruusalan toimijat.

Kuvia ja tunnelmia taannoisesta kiertueesta on Suomi 100 -satelliitin Facebook-sivuilla ja edellisiltä Avaruusrekan kiertueilta on sen omilla Facebook-sivulla.

Pe 15.9. Otaniemi, Alvarinaukio
La 16.9.2 Helsinki, Kansalaistori
Su 17.9. Helsinki, Kansalaistori
Ma 18.9.2 Kotka, Kauppatori
Ti 19.9. Kouvola, Sumulaakso (Jäähallin parkkipaikka)
Ke 20.9. Lappeenranta, Kauppatori
To 21.9. Joensuu, Matkustajasatama
Pe 22.9. Kajaani, Kirjasto
Su 24.9. Ivalo
Ma 25.9. Sodankylä, Tori
Ti 26.9. Rovaniemi, Pilke/Arktikum
Ke 27.9. Oulu, Tietomaa
To 28.9. Oulu, Tietomaa
Pe 29.9. Jyväskylä (Tutkijoiden yö)
Mattilanniemi (Ylistön sillan luona)
La 30.9. Jyväskylä, Mattilanniemi (Ylistön sillan luona)
Ma 2.10. Kuopio, Kauppatori
Ti 3.10 Mikkeli, Tori
Ke 4.10. Lahti, Kauppatori
To 5.10. Hämeenlinna, Kauppatori
Pe 6.10. Turku, Yliopisto
La 7.10. Turku, Yliopisto
Ma 9.10. Pori, Kauppatori
Ti 10.10. Vaasa, Kauppatori
Ke 11.10. Tampere, Laukontori
To 12.10. Tampere, Laukontori
Pe 13.10. Salo, Tori
La 14.10. Vantaa, Heureka
Su 15.10. Vantaa, Heureka
Ma 16.10. Vantaa, Heureka
Ti 17.10. Espoo, Leppävaara, Viaporintori
Ke 18.10. Espoo, Espoon keskus, Siltatori
To 19.10. Espoo, Matinkylä, Piispanaukio