Suomi 100 -satelliitti esillä AGU:n vuosikokouksessa San Franciscossa

Yhdysvaltain geofysiikan unionin, AGU:n, vuosikokous on eräs alan tärkeimmistä tapahtumista maailmassa: paikalle tulevat amerikkalaisten tutkijoiden lisäksi paljon muita maapalloa, maapallon lähiavaruutta sekä nykyisin myös muita planeettoja ja planeettainväistä avaruutta tutkivia henkilöitä.

Viime viikolla San Franciscossa pidetyssä konferenssissa oli yli 20 000 osanottajaa.

Mukana menossa oli myös Suomi 100 -satelliittihanketta vetävä professori Esa Kallio, ja hänen myötään myös pieni Suomi 100 -satelliitti. Satelliitin yksi tehtävä tulee olemaan maapallon lähiavaruuden tutkiminen erityisellä radiovastaanottimella, ja Kallio esitteli myös tätä tutkimusta osana muita tutkimushankkeitaan.

Esitellyssä tutkimustyössä ovat mukana tutkijoita Aalto-yliopistosta, Oulun yliopistosta, Sodankylän Geofysiikan Observatoriosta sekä Ilmatieteen laitoksesta.

Suomi 100:n tutkimuksellinen pääkohde on geoavaruus, eli alue, jossa Maan ilmakehä on joutunut alttiiksi avaruudesta tuleville hiukkasille, energialle ja Auringon valolle. Sen olennaisin osa on ionosfääri, eli muutaman sadan kilometrin korkeudella yläilmakehässä oleva, sähköisesti varatuista hiukkasista muodostunut kerros.

Satelliitin kyydissä oleva radiovastaanotin havaitsee radioaaltoja MF- ja HF-aaltoaluiella, eli taajuuksilla 300 kHz:stä 30 MHz:iin. Ionosfääri heijastaa hyvin näitä radioaaltoja, joten pienelläkin mittalaitteella saadaan hyvää havaintoaineistoa. Suomi 100 -satelliitti tuo ainutkertaisen lisän maanpäällisiin mittauksiin, kun geoavaruutta voidaan mitata samanaikaisesti noin 500 kilometrin korkeudelta – siis ionosfäärin yläpuolelta.

Yksi tunnetuimmista ionosfäärin ja geoavaruuden avaruussääilmiöstä ovat revontulet, ja Suomi 100 -satelliitti pystyy siis tuomaan lisätietoa näiden ilmiöiden tarkempaan ymmärtämiseen. Suomella onkin pitkä historia revontulimittauksista erityyppisillä mittalaitteilla, kuten magneettikenttää mittavilla magnetometreillä, varattuja hiukkasia mittaavilla ionosondeilla ja revontulikameroilla.

Käytännössä laite kuuntelee paitsi ionosfääristä tulevaa radiosäteilyä, niin myös alhaalta Maan pinnalta tulevia, mutta ionosfäärin muuntamia radioaaltoja. Satelliitilla onkin aikomus tehdä myös kartoitus siitä, miltä Suomi kuullostaa avaruudesta.